Ehdolla Puijon seurakuntavaaleissa

24.10.2010

Piakkoin käytävät seurakuntavaalit ovat saaneet uuden ja yllättävän arvolatauksen julkisuudessa käytävästä homo- ja lesbokeskustelusta, jonka seurauksena suuresta joukosta kirkon jäseniä on tullut entisiä jäseniä heidän erottuaan kotiseurakunnistaan eri puolilla maatamme.

Homo- ja lesbokeskustelu on saanut kovin virheellisiä muotoja ja tulkintoja. Tuskin TV:n Ajankohtaisen Kakkosen toimituksen oli tarkoitus homoaiheellaan olla kirkon hajottajana ja vapaa-ajattelijain jäsenhankinnassa mukana, mutta sellaiseksi se kuitenkin kääntyi, kun ”eroa kirkosta” -valikkko oli vain hiiren klikkauksen päässä pettyneen seurakuntalaisen etusormesta.

Valitettavasti KD:n pj. Päivi Räsäsen mielipide leimautui kirkon kannaksi homoasiassa. Tampereen piispan ääni ei kantanut riittävästi tunnepitoisen tv-keskustelun yli. Sittenpä lähdettiin ”soitellen sotaan” eli eroamaan joukoittain kirkosta protestiksi poliittisen puolueen puheenjohtajan mielipiteitä vastaan. Piispainkokous oli kuitenkin jo ennen p.o. tv-ohjelmaa linjannut oman inhimillisen homokantansa kirkolliskokousta varten. Piispojen mielipiteenhän pitäisi olla pohjana kirkosta eroamista aprikoitaessa mieluummin kuin yksittäisten ahdasmielisten tv-keskustelijain kannanotot!

Homokeskustelun sävy kaikkinensa on ollut kovin rajattua. Eihän rakkaus ole pelkästään kahden ihmisen välistä fysiikkaa ja tekniikkaa vaan paljon muutakin! Eikö kristillisen rakkauden paras määritelmä löydy vaikkapa Paavalin kirjeestä korinttolaisille, jonka myötä viime aikojen keskustelunkin taso ehkä kohoaisi alaraajojen välistä korvien väliin, jossa muodostamme arvomaailmamme niin sukupuolisen suuntautumisen kuin kaiken muunkin suhteen.

Isänpäivänä seurakuntavaaleissa saamme nähdä, mihin nyt käyty keskustelu lopulta johtaa. Ainakin näin kiihkeänä vellovan keskustelun luulisi nostavan äänestysaktiivisuuden uudelle kymmenluvulle prosenteissa eli yli kahdenkymmenen. Suomalaisten tunnekuohu ainakin kertoo sen, että ”kirkko on keskellä kylää” edelleen ja meille suomalaisille hyvin tärkeä, vaikka toisin yritetään todistella.