Mennäänkö bussilla?

18.10.2012

Kokoomus on koputellut kotiovilla, kuunnellut herkällä korvalla toreilla ja turuilla. Kahvila Korvan seinälle on kertynyt jo pitkät listat korjattavia ja kohennettavia asioita Kuopiossa.

Paikallisliikenne kritiikin kohteena

Joukkoliikenteemme on yksi niistä asioista, joka on noussut hyvin usein esille kuopiolaisten palautteena ehdokkaiden kautta päättäjille. Asia on tärkeä ja tulevaisuudessa vielä tärkeämpi, mutta tätä kysymystä eivät Kuopion päättäjät yksin pysty ratkaisemaan. Toinen osapuoli on aina liikennöitsijä.

Kuopion Liikenne ja Koiviston Auto Oy

Kuopion Liikenne Oy on paikallisliikenteemme tarjoaja ja järjestäjä. Kuopion kaupungin kautta ohjautuu valtion joukkoliikennetuki liikennöitsijälle. Ensi vuonna päättyy nykyinen paikallisliikennesopimus. Uutta kilpailutusta joukkoliikenteen järjestämisestä Kuopiossa ryhdytään valmistelemaan ensi vuoden alkupuolella.  Syksyn 2013 aikana päätetään, mikä firma meille tarjoaa bussinsa ajoneuvoiksi ja millä hinnalla tämän vuosilymmenen loppuun saakka.

Millainen sopimus?

Kansalaispalautteen mukaan uudesta sopimuksesta pitäisi löytyä ainakin nykyistä halvempi perushinta, johon liityy yksi ilmainen siirtolippu, seniorihintoja keskellä päivää ja vähän enemmän vuoroja joillakin linjoilla. Puijolle pitää päästä bussilla! Myös bussipysäkkien sijoittelussa olisi kuullun perusteella tarkistamisen varaa.

Kestävää kehitystä

Liikennöitsijä odottaa sitten tietenkin runsaasti meitä matkustajia busseihinsa. Vuoden kuluttua tiedämme, millä hinnoilla meitä kyyditään ja lisääntyykö joukkoliikenteen käyttö Kuopiossa. Jos kuljemme kestävän kehityksen tietä,  paikallisbussien pitäisi rullata kaduillamme melko täysinä ja yksityisautoilun pitäisi oleellisesti vähentyä.

Kommentit

Olisiko sinulla kommentoitavaa aiheesta?